Hyvän tarinan ytimessä.

SAMMAKKO VAI PRINSSI?

Odotatko yhä prinssiä lummenlehdellä? Todennäköisyys sellaisen saapumiselle on pieni, meille soittamalla saat apua varmasti. 

Konkreettisten tavoitteiden saavuttamisen esteenä ovat monesti abstraktit asiat, kuten väärä asenne tai luutunut ajattelutapa. Kun pääsee niihin kiinni, astuu samalla askelen lähemmäs konkreettisia tavoitteitaan ja myös parempaa taloudellista tulosta.

VTM Nina Pinjola on toiminut Mediafocuksen toimitusjohtajana 25 vuoden ajan ja sparrannut vuosien varrella toimitus- ja viestintäjohtajia erilaisissa projekteissa.

1

Haluamme ymmärtää asiakastamme. Kuuntelemme asiakkaidemme tarpeita herkällä korvalla ja suunnittelemme viestintäratkaisut asiakkaan tarpeita, tavoitteita ja toiveita kunnioittaen.

2

Viiden tähden iloista palvelua.  Teemme oivaltavia ratkaisuja, jotka erottuvat joukosta. Säästämme asiakkaidemme aikaa loppuun viedyllä ja hyväntuulisella palvelulla.

3

Olemme luotettavia ja kustannustehokkaita.   Pysymme sovitussa, mutta osaamme myös joustaa. Taloudellisesta luotettavuudestamme kertoo, että kuulumme Suomen Vahvimpien Platina -yritysten joukkoon, johon kuuluu vain 0,3 % yrityksistä.