Laatusisältöjä
ja luovaa viestintää
jo 20 vuoden ajan.

KIRJOITUSVALMENNUS 

Tahdotko oppia tekemään parempia tekstejä?

Yksilövalmennus innostaa ja antaa uutta puhtia kirjoittamiseesi.

Saat konkreettisia vinkkejä, joista on heti apua työssäsi. Voimme käydä läpi joko jo tekemiäsi tekstejäsi tai voit kirjoittaa uusia harjoitteita – aivan toivomustesi mukaan.

"Omalle tekstille tulee 'sokeaksi' kun sitä pitkään muokkaa ja pyörittää, lisäksi ulkopuolisen silmä näkee myös sen, onko viesti ylipäänsä ymmärrettävästi kirjoitettu."

             QW Consulting toimitusjohtaja Kati Suvanto

1

Haluamme ymmärtää asiakastamme. Kuuntelemme asiakkaidemme tarpeita herkällä korvalla ja suunnittelemme viestintäratkaisut asiakkaan tarpeita, tavoitteita ja toiveita kunnioittaen.

2

Viiden tähden iloista palvelua.  Teemme oivaltavia ratkaisuja, jotka erottuvat joukosta. Säästämme asiakkaidemme aikaa loppuun viedyllä ja hyväntuulisella palvelulla.

3

Olemme luotettavia ja kustannustehokkaita.   Pysymme sovitussa, mutta osaamme myös joustaa. Taloudellisesta luotettavuudestamme kertoo, että kuulumme Suomen korkeimpaan AAA Gold -luottoluokkaan, johon kuuluu vain 0,3 % yrityksistä.