NINA PINJOLA
JASKA POIKONEN
TIIA SOININEN
SAMI LAAKSO
YHTEISTYÖKUMPPANIT
Jyrki Komulaisen valokuvia
Ritva Tuomen valokuvia

Nina Pinjola

Olen viestintätoimisto Mediafocus Oy:n perustaja ja yrityksen toimitusjohtaja. Lehtien konseptisuunnittelu, tekstien ideointi ja kirjoittaminen sekä toimituspäällikön työ kuuluvat myös tehtäviini. 

Hyvät lehdet kiehtovine tarinoineen ovat sydäntäni lähellä. Minulle on tärkeää, että työmme jälki on aina sekä journalistisesti korkeatasoista että ennen kaikkea luovaa ja elävää. Hyvä tarina herättää tunteen, jonka ansiosta lukija muistaa lukemansa lehden - ja sen julkaisijan - mutta ennen kaikkea kokee itse saaneensa jotain. Hyvä lehtijuttu virkistää ja luo ymmärrystä ja antaa uusia ideoita!

Hyvä lehti ei synny sattumalta. Lehden rakenteen, erilaisten juttutyyppien, kuvien ja lay-outin yhdistäminen vaatii kokonaisuuden kaikkien osien ymmärtämistä. Hyvä lehdentekijä on siis paljon muutakin kuin kirjoittava journalisti.    

Olen koulutukseltani valtiotieteen maisteri, joka hankki lehdenteon ja tarinankerronnan valmiuksia opiskelemalla myös graafista ja visuaalista suunnittelua Helsingin Taideteollisessa korkeakoulussa.

Tuntuu hauskalta ajatella, että tein graduni hypermediasta aikana, jolloin internet oli ilmiönä vasta alullaan! Olen saanut seurata läheltä netin kehitystä, sillä toimistomme on ollut mukana suunnittelemassa eri yritysten sivustojen lisäksi esimerkiksi MTV3:n internetsivujen sisältöä niiden perustamisesta alkaen. 

Ensimmäisen lehtijuttuni tein vuonna 1989 Valituille Paloille. Sittemmin olen suunnitellut ja toteuttanut sisältöjä lukuisiin eri medioihin 20 vuoden ajan. Monet asiakkaamme mieltävätkin yhä erityisosaamisalueekseni kokonaisten lehtien suunnittelun ohella syväluotaavien henkilöhaastattelujen tekemisen.

Paljon muutakin on näihin vuosiin mahtunut: esimerkiksi televisiotoimittajan työtä MTV3:n eri ohjelmissa ja edelleen viestinnän konsultointitehtävissä. Myös esimerkiksi kirja- ja vuosikertomusprojektit sekä yritysten strategian ja tavoitteiden siirtäminen käytäntöön ovat olleet mieluisia tehtäviä. Työskentely asiakkaittemme kanssa on antoisaa!

Uskon, että visuaalisuus on ihmiselle yhtä tärkeä asia kuin ruoka, juoma tai uni. Niinpä taide ja filosofia inspiroivat minua erityisesti. Niissä kummassakin kiteytyvät samat asiat kuin asiakaslehden suunnittelussakin: valo, väri - ja ennen kaikkea ihmiselämän mysteerien raottaminen. Ihmisten kohtaamisessa ja tarinoiden kertomisessa haluaisin pitää mielessä Laotsen mainion opin: ”Tietämättömyytensä tunnistaminen on tiedon korkein aste”.

etunimi.sukunimi@mediafocus.fi



"Ihmisyyden perimmäinen arvoitus kiehtoo. Voisiko siitä tavoittaa jotakin sanoilla."